torstai 4. huhtikuuta 2013

Huumoriprojektista oikeaksi yhtyeeksi

Gorbatronin historia ulottuu aina vuoteen 2007. Tristessa muistelee, että yhtye alkoi eräänlaisena huumoriprojektina.

”Alun perin ideana oli tehdä vanhoista työväenlauluista versioita kasibittisillä kasarisoundeilla C64-tyyliin. Homma alkoi aika nopeasti maistua puulta ja mieli teki kuitenkin tehdä omia kappaleita. Soundimaailmakin laajeni jonkin verran jo pelkästään sen vuoksi, että laitteistot paranivat yhdessä kasvavan kunnianhimon kanssa”, kertoo Tristessa.

Vaikka soundimaailman pohja on vieläkin vahvasti 80-luvulla, ulottuu syntikkasoundien ja samplejen kirjo huomattavasti laajemmalle. Mukaan voi koneiden lisäksi eksyä myös kitaraa ja bassoja.
”Kaikki mikä toimii niin käytetään”, summaa Tristessa.

Gorbatron-nimi on hänen mukaansa muotoiltu Ladytron- ja Huoratron-yhtyeiden mukaan. Mutta mistä tuo Neuvostoliiton viimeiseksi johtajaksi jääneeseen mieheen viittaava nimen alkuosa tulee?

”Jotenkin tuo kuulostaa hyvältä. Gorbatshov on tietysti meille 1980-luvulla varttuneille tuttu poliittinen hahmo. Mieleen ovat jääneet veikeät kasvot sekä otsan huomiota herättävä luomi vai mikä lienee syntymämerkki. Poliittisesti yhtye ei ole Gorbatshovin linjoilla; ei mitään perestroikaa vaan vanhan liiton meininkiä”, selventää Tristessa.

Gorbatron on jo vuosien varrella ehtinyt muutaman live-esiintymisenkin tehdä, mutta tarkoitus olisi aktivoitua pikku hiljaa silläkin saralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti